Asiakasinformaatio
Sijoitusrahastotoimintaa, sekä sijoitus- ja vakuutuspalveluita koskevan lainsäädännön tavoitteena on parantaa sijoittajien suojaa ja tähän liittyen sijoittajille annetaan tietoa muun muassa Alexandria –konsernista ja sen palveluista ja tuotteista. Olemme koonneet tälle sivulle sijoittajien ja sijoitusvakuutusten ottajien kannalta olennaista tietoa, jotta asiakkaamme saavat tarvitsemansa tiedot helposti ja tehokkaasti.
Alla on tietoa muun muassa Alexandria –konsernista, tarjottavista palveluista ja asiakaspalautteen käsittelystä. Asiakasluokitteluun, tiedonanto- ja selonottovelvollisuuteen liittyvistä menettelytavoista, toimeksiantojen hoitamisesta, asiakasvarojen säilyttämisestä, kannustimista, palveluihin liittyvistä kuluista ja palkkioista, toimintaperiaatteistamme eturistiriitojen tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi sekä rahoitusvälineistä ja niihin liittyvistä riskeistä löytyy tietoa alla olevasta linkistä.
Tietoja palveluntarjoajasta (PDF)
Tältä sivulta löytyy myös perustietoa tiettyjä erityistilanteita koskien, kuten ohjeita kuolinpesän asioita hoitaville sekä ohjeita alaikäisiä asiakkaita ja muita edunvalvonnan alaisia asiakkaita koskien.
Yksityiskohtaiset tiedot tarjottavista palveluista tai sijoitustuotteista annamme sijoitus- tai vakuutuspalvelun, rahoitusvälineen, muun sijoitustuotteen tai vakuutustuotteen tarjoamisen yhteydessä.
Tietoa Alexandria-konsernista ja tarjottavista palveluista
Alexandria Group Oyj
Alexandria Group Oyj (y-tunnus 1063450-9) on Alexandria-konsernin emoyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen sijoitusneuvontaa ja välittää sekä toteuttaa rahoitusvälineitä ja muita sijoitustuotteita sekä vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita koskevia toimeksiantoja sekä asiakkaidensa että omaan lukuunsa. Alexandria Group Oyj:llä on Finanssivalvonnan myöntämä sijoituspalvelulain mukainen toimilupa ja se toimii myös päätoimisena vakuutusedustajana ja on rekisteröity Finanssivalvonnan ylläpitämään vakuutusedustajarekisteriin. Alexandria Group Oyj:llä on toimipisteet 30 paikkakunnalla.
Alexandria Markets Oy
Alexandria Markets Oy (y-tunnus 2510307-3) on strukturoitujen sijoitustuotteiden liikkeeseenlaskujen ja myynnin järjestämiseen erikoistunut sijoituspalveluyritys, joka tarjoaa asiakkailleen myös sijoitusneuvontaa ja välittää toimeksiantoja. Alexandria Markets Oy on Alexandria Group Oyj:n 90 %:sesti omistama tytäryhtiö. Alexandria Markets Oy:llä on Finanssivalvonnan myöntämä sijoituspalvelulain mukainen toimilupa.
Alexandria Rahastoyhtiö Oy
Alexandria Rahastoyhtiö Oy (y-tunnus 1603936-4) on sijoitusrahastoja hallinnoiva rahastoyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen myös omaisuudenhoitoa. Alexandria Rahastoyhtiö Oy on Alexandria Group Oyj:n 100 %:sesti omistama tytäryhtiö. Alexandria Rahastoyhtiö Oy:llä on Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa sijoitusrahastotoimintaan
Alexandria Yritysrahoitus Oy
Alexandria Yritysrahoitus Oy (y-tunnus 2871844-4) on yritysrahoitukseen erikoistunut yhtiö, joka välittää lainamuotoista joukkorahoitusta sijoittajilta lainanottajille. Alexandria Yritysrahoitus Oy on Alexandria Group Oyj:n 100 %:sesti omistama tytäryhtiö. Alexandria Yritysrahoitus Oy on Finanssivalvontaan rekisteröitynyt joukkorahoituksen välittäjä ja sillä on Finanssivalvonnan myöntämä maksupalvelun tarjoajan lupa. Alexandria Yritysrahoitus Oy ei kuitenkaan enää välitä uusia lainoja. Alexandria Yritysrahoitus Oy keskittyy olemassa olevan lainakannan hoitoon sekä lainojen pääomien ja korkojen hoitamiseen ja palauttamiseen sijoittajille.
Premium Advisors Oy
Premium Advisors Oy (y-tunnus 2392722-0) toimii päätoimisena vakuutusedustajana Lombard International Assurance S.A.:lle, Swiss Life S.A.:lle, Bâloise Vie Luxembourg S.A.:lle ja Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennialle. Premium Advisors Oy on Alexandria Group Oyj:n 100 %:sesti omistama tytäryhtiö. Premium Advisors Oy on rekisteröity Finanssivalvonnan ylläpitämään vakuutusedustajarekisteriin.
Asiakasvarojen säilyttäminen
Alexandria Group Oyj tarjoaa arvopaperien säilytyspalvelua ylläpitämillään arvopaperitileillä. Arvopaperit säilytetään yhteistilillä koti- tai ulkomaisessa pankissa tai säilytysyhteisössä. Alexandria Group Oyj erottelee asiakkaiden omistukset toisistaan omassa kirjanpidossaan. Asiakkaiden arvopaperitilien kautta säilytettävät arvopaperit säilytetään erillään konsernin omista varoista.
Alexandria Rahastoyhtiö Oy voi säilyttää hallinnoimiensa sijoitusrahastojen merkintöihin liittyviä merkintämaksuja ja -palkkioita asiakkaidensa lukuun suomalaisen talletuspankin tai ulkomaisen talletuspankin Suomessa sijaitsevassa sivukonttorissa avaamillaan kunkin sijoitusrahaston omalla rahastokohtaisella asiakasvaratilillä erillään rahastoja hallinnoivan rahastoyhtiön varoista. Asiakasvaroilla tarkoitetaan tässä yhteydessä asiakkaan rahastomerkintään liittyviä rahastojen merkintätileille maksamia rahavaroja, joita ei ole vielä rahaston sääntöjen mukaisesti voitu merkitä rahastoon, sekä muita asiakkaan varojen perusteella saatuja maksuja.
Alexandria Yritysrahoitus Oy voi säilyttää välittämäänsä lainamuotoiseen joukkorahoitukseen liittyviä asiakasvaroja asiakkaidensa lukuun suomalaisen talletuspankin tai ulkomaisen talletuspankin Suomessa sijaitsevassa sivukonttorissa avaamillaan asiakasvaratileillä. Asiakasvaratilien kautta hoidetaan asiakkaiden yrityslainoihin liittyvien sijoitusten, palautuneiden pääomien ja korkotuottojen sekä laina-asiakkaiden lainojen nostoihin, lainanlyhennyksiin ja korkoihin liittyvä maksuliikenne.
Alexandria-konsernin käytössä olevat järjestelyt ja muut seurantajärjestelmät varmistavat, että asiakkaiden rahavaroja ja niiden muutoksia voidaan luotettavasti ja jatkuvasti seurata kokonaisuutena sekä erikseen kunkin asiakkaan osalta.
Asiakasvaroja hallinnoivat tilinpitäjäpankit antavat asiakasvaratileillä oleville asiakkaiden rahavaroille kuittaamattomuussuojan, eli tilinpitäjäpankki ei voi käyttää asiakasvaratileillä olevia rahavaroja saataviensa kuittaukseen. Asiakkaiden varoja ei sijoiteta edelleen eikä varoille makseta korkoa. Asiakasvaratileillä olevat ei-ammattimaisen asiakkaan rahavarat kuuluvat Sijoittajien korvausrahaston suojan piiriin. Alexandria Yritysrahoitus Oy ei joukkorahoituksen välittäjänä kuulu Sijoittajien korvausrahastoon.
Alexandria-konsernin yhteystiedot:
Eteläesplanadi 22 A, 4. kerros
00130 Helsinki
Puhelin: +358 941351300 (vaihde)
Faksi: -+358 9 4135 1311
Muut toimipaikat yhteystietoineen löytyvät kohdasta: Ota yhteyttä
Sidonnaisasiamiehet
Alexandria Group Oyj ja Alexandria Markets Oy voivat tarjota tiettyjä laissa määriteltyjä sijoitus- ja oheispalvelujaan myös sidonnaisasiamiestensä välityksellä.
Alexandria Group Oyj ja Alexandria Markets Oy ovat ilmoittaneet käyttämänsä sidonnaisasiamiehet Finanssivalvonnalle. Alexandrian sidonnaisasiamiehet on merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään julkiseen sidonnaisasiamiesrekisteriin.
Vakuutusasiamiestoiminta
Alexandria Group Oyj ja sen vakuutusasiamiesyhteistyökumppanit toimivat myös vakuutusasiamiehenä vakuutuksenantajan nimissä ja lukuun ja tarjoavat vakuutusten tarjoamisesta annetun lain mukaisia palveluita. Myös Premium Advisors Oy toimii vakuutusasiamiehenä vakuutuksenantajan nimissä ja lukuun ja tarjoaa vakuutusten tarjoamisesta annetun lain mukaisia palveluita. Alexandria Group Oyj ja sen vakuutusasiamiesyhteistyökumppanit sekä Premium Advisors Oy on merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään vakuutusedustajarekisteriin. Rekisteröinnin voi tarkistaa Finanssivalvonnan sivuilta www.finanssivalvonta.fi.
Alexandria Group Oyj ja sen vakuutusasiamiesyhteistyökumppanit antavat asiakkaille henkilökohtaisia suosituksia tarjoamistaan vakuutuksista. Henkilökohtaiset suositukset ja sijoitusneuvonta ei perustu laajaan ja tasapuoliseen analyysiin eri rahoitusvälineistä tai vakuutuksista, vaan rajoittuvat pääasiallisesti Alexandria-konsernin omiin tuotteisiin tai tuotteisiin, joita tarjoaviin yhtiöihin Alexandria Group Oyj:llä on läheinen sidos. Alexandria Group Oyj ja sen vakuutusasiamiesyhteistyökumppanit edustavat useampaa vakuutuksenantajaa tekemiensä sopimusten mukaan. Alexandria Group Oyj ja sen vakuutusasiamiesyhteistyökumppanit toimivat SEB Life International Assurance Company Limited:n, Utmost PanEurope dac:n, sekä Lombard International Assurance S.A.:n vakuutusasiamiehenä.
Premium Advisors Oy toimii vakuutusasiamiehenä vakuutuksenantajan lukuun ja tarjoaa vakuutusten tarjoamisesta annetun lain mukaisia palveluita. Premium Advisors Oy toimii vakuutusedustajana Lombard International Assurance S.A.:lle, Swiss Life S.A.:lle, Bâloise Vie Luxembourg S.A.:lle ja Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennialle.
Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain (234/2018) 33§:n edellyttämät tiedot Alexandria Group Oyj:stä:
Alexandria Group Oyj
Y-tunnus: 1063450-9
Eteläesplanadi 22 A, 4.krs.
00130 HELSINKI
Puhelin: +358 9 4135 1300 (vaihde)
Faksi: -+358 9 4135 1311
Muut toimipaikat yhteystietoineen löytyvät kohdasta: Ota yhteyttä
Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain (234/2018) 33§:n edellyttämät tiedot Premium Advisors Oy:stä:
Premium Advisors Oy
Y-tunnus: 2392722-0
Eteläesplanadi 22 A, 4.krs.
00130 HELSINKI
Puhelin: +358-9-4135 1300 (vaihde)
Faksi: -+358-9 4135 1311
Vakuutuksenantajat tai niiden emoyritykset eivät omista suoraan tai välillisesti vähintään kymmenesosaa Alexandria Group Oyj:stä ja sen eikä vakuutusasiamiesyhteistyökumppaneista tai Premium Advisors Oy:stä, eikä niillä ole kirjanpitolain 1 luvun 5 §:n mukaista määräysvaltaa tai läheisiä sidoksia Alexandria Group Oyj:hin, sen vakuutusasiamiesyhteistyökumppaneihin eikä Premium Advisors Oy:hyn.
Alexandria Group Oyj eivätkä sen vakuutusasiamiesyhteistyökumppanit tai Premium Advisors Oy omista suoraan tai välillisesti vähintään kymmenesosaa mistään edustamastaan vakuutuksenantajasta, eikä niillä ole kirjanpitolain 1 luvun 5§:n mukaista määräysvaltaa tai läheisiä sidoksia vakuutuksenantajiin.
Vakuutusyhteistyökumppaneiden vakuutusten tarjoamisesta annetussa laissa määritellyt tiedot annetaan asiakkaalle erillisellä liitteellä ennen vakuutussopimuksen tekemistä.
Valvova viranomainen
Sijoituspalvelutoiminta
Alexandria Group Oyj:n sekä sidonnaisasiamiesten ja Alexandria Markets Oy:n, Alexandria Rahoitusyhtiö Oy:n sekä Alexandria Yritysrahoitus Oy:n toimintaa valvoo Finanssivalvonta, Snellmaninkatu 6, PL 159, 00101 Helsinki, puhelin 010 831 51 (vaihde), faksi 010 831 5328 ja sähköposti finanssivalvonta@finanssivalvonta.fi. Lisätietoja: www.finanssivalvonta.fi. Alexandria-konsernin yhtiöt löytyvät myös Patentti- ja Rekisterihallituksen ylläpitämästä kaupparekisteristä.
Vakuutusasiamiestoiminta
Alexandria Group Oyj:n ja sen vakuutusasiamies yhteistyökumppanien sekä Premium Advisors Oy:n vakuutusten tarjoamisesta annetun lain mukaista toimintaa valvoo Finanssivalvonta, Snellmaninkatu 6, PL 159, 00101 Helsinki, puhelin 010 831 51 (vaihde), faksi 010 831 5328 ja sähköposti finanssivalvonta@finanssivalvonta.fi. Lisätietoja: www.finanssivalvonta.fi.
Jäsenyydet
Alexandria Group Oyj, Alexandria Markets Oy ja Alexandria Rahastoyhtiö Oy ovat jäseninä Finanssiala ry:ssä (FA): www.finanssiala.fi ja Vakuutus- ja Rahoitusneuvonnassa (FINE): www.fine.fi. Alexandria Group Oyj, Alexandria Markets Oy ja Alexandria Rahastoyhtiö Oy ovat Sijoittajien korvausrahaston jäseniä: www.sijoittajienkorvausrahasto.fi. Sijoittajien korvausrahaston suoja ei kata sijoitusrahastotoimintaa eikä sijoitussidonnaisia vakuutuksia tai talletuksia tai joukkorahoitusmuotoisia yrityslainoja.
Verotietojen vaihto Yhdysvaltojen (Fatca), OECD-valtioiden (CRS) ja EU:n (DAC2) kesken
Suomi on allekirjoittanut Yhdysvaltojen kanssa verotietojen vaihtoa koskevan ns. FATCA-sopimuksen (”Foreign Account Tax Compliance Act”), joka on 1.7.2014 lähtien velvoittanut finanssi- ja rahoituslaitokset ympäri maailman tunnistamaan ne asiakkaat, jotka voivat olla Yhdysvalloissa verovelvollisia ja joilla on tilejä tai sijoituksia suomalaisissa pankeissa, sijoituspalveluyrityksissä, rahastoyhtiöissä tai muissa finanssisalan yrityksissä.
Kyseisen verosääntelyn myötä myös Alexandria –konsernin yhtiöiden on tunnistettava Yhdysvalloissa verovelvollisina olevat henkilö- ja yritysasiakkaansa sekä raportoitava näiden asiakkaiden sijoitusten yhteissumma Suomen verohallinnolle, joka välittää tiedot edelleen Yhdysvaltain veroviranomaiselle.
Tämän vuoksi Alexandrian tulee selvittää asiakassopimusta tehtäessä, onko asiakkaaksi tulevalla henkilöllä tai yhteisöllä sellaista liitäntää Yhdysvaltoihin, johon voisi liittyä verovelvollisuus Yhdysvalloissa. Vastaava verotietojen kerääminen ja vaihtaminen OECD-valtioiden (CRS) ja EU-jäsenmaiden (DAC2) kesken on alkanut 2016 verotietojen pohjalta.
Alexandrian asiakkaalle verosääntely näyttäytyy siis kysymyksenä siitä, onko asiakas verovelvollinen muussa maassa kuin Suomessa esim. Yhdysvalloissa asuinvaltion, kansalaisuuden, syntymäpaikan, työ- tai oleskeluluvan tai muun perusteella, ja mahdollisesta jatko-ohjeistuksesta, mikäli näin on.
Ohjeita kuolinpesän asioita hoitavalle
Lähiomaisen kuollessa omaisilla on kannettavanaan vastuu monista kuolemantapaukseen liittyvistä käytännön järjestelyistä. Olemme koonneet oheiseen liitteeseen (PDF) ohjeita ja neuvoja, joilla toivomme voivamme helpottaa kuolinpesään liittyvien asioiden hoitamista Alexandria -konsernissa.
Ohjeita kuolinpesän asioita hoitavalle (PDF)
Valtakirja kuolinpesän asioiden hoitamiseksi (PDF)
Asiakaspalautteen käsittely ja oikeussuojakeinot
Asiakaspalautteesi antaa meille tärkeää tietoa palvelun laadun ja tuotteiden kehittämisessä. Siksi annamme sille suuren arvon. Myös muunlainen palaute palvelustamme on tärkeää!
Tuotteeseen, palveluun ja sitä koskevaan sopimukseen liittyvissä kysymyksissä tai palautteessa Alexandria Group Oyj, sen sidonnaisasiamiehet, Alexandria Markets Oy tai Alexandria Group Oyj:n vakuutusasiamiesyhteistyökumppanit auttavat asiakasta ensisijaisesti. Sijoitusrahastoihin liittyvissä asioissa Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Group Oyj, ja sen sidonnaisasiamiehet, jotka rahasto-osuuksia ovat välittäneet auttavat asiakasta. Alexandria Group Oyj ja Alexandria Yritysrahoitus Oy auttavat asiakasta yritysrahoituksen tuotteiden osalta. Premium Advisors Oy:n edustamien sijoitusvakuutusten osalta Premium Advisors Oy tai asiakkaan omaisuudenhoitaja auttaa asiakasta. Asiakkaan tulee viipymättä ilmoittaa asianomaiselle Alexandria -konsernin yhtiölle tai niiden sidonnaisasiamiehelle tai vakuutusasiamiesyhteistyökumppanille palveluun liittyvästä virheestä ja siihen mahdollisesti liittyvästä vaatimuksestaan kirjallisesti. Asiakasvalituksen voi tehdä suomen kielellä ja sen tekeminen on maksutonta.
Asian luonteesta riippuen hoidamme sen heti tai välitämme eteenpäin asianomaisen paikalliskonttorimme selvitettäväksi. Jos odotat vastausta palautteellesi, yhteystietosi ovat tärkeät. Voidaksemme selvittää selvityspyyntöäsi tai reklamaatiotasi, meidän on löydettävä oikea henkilö asiakasrekisteristämme. Siksi tarvitsemme nimen lisäksi osoitteesi, ja mieluiten myös henkilötunnuksesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Pyrimme käsittelemään asiakaspalautteet, selvityspyynnöt ja reklamaatiot kahden viikon kuluessa siitä, kun olemme sen vastaanottaneet. Mikäli asian selvittely vie jostain syystä pitempään, olemme asiakkaaseen yhteydessä ja ilmoitamme asiakkaalle arviomme asian käsittelyn vaatimasta syystä ja pitemmästä selvittelyajasta ja sen syystä. Tiedotamme tällöin asiakkaalle selvityspyynnön tai valituksen käsittelyn etenemisestä.
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jos Alexandria -konsernin yhtiön ja niiden asiakkaan välillä ei päästä neuvotellen ratkaisuun, voi asiakas (tuomioistuinkäsittelyn sijaan) halutessaan viedä erimielisyyden käsiteltäväksi Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan (FINE) yhteydessä olevaan Sijoitus- tai Vakuutuslautakuntaan. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta neuvoo asiakkaita vakuutus-, pankki- ja sijoitustoiminnan ongelmatilanteissa ja selvittää heidän valitusasioitaan.
Neuvontatoimiston yhteydessä toimivat Vakuutuslautakunta, Pankkilautakunta ja Sijoituslautakunta, jotka antavat ratkaisusuosituksia.
Sijoituslautakunta antaa ratkaisusuosituksia sijoituspalveluyrityksistä annetussa laissa ja sijoitusrahastolaissa tarkoitettuihin sijoitus- ja sijoitusrahastopalveluihin liittyvistä ei-ammattimaisten asiakkaiden ja palveluntarjoajien esittämistä erimielisyyksistä. Ratkaisusuositukset koskevat lain, viranomaismääräysten, hyvän arvopaperimarkkinatavan ja sopimusehtojen soveltamista sekä palveluntarjoajan menettelyä. Ne voivat koskea myös korvauksen määrää.
Vakuutuslautakunta antaa ratkaisusuosituksia vapaaehtoisia vakuutuksia koskevissa asioissa. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta ja Vakuutuslautakunta eivät käsittele riita-asioita, jotka liittyvät vakuutusyhtiöön, jolla ei ole Suomessa toimivaa sivuliikettä. SEB Life International Assurance Company Limited on kuitenkin liittynyt Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan (FINE) jäseneksi, joten sen tuotteita koskevissa asioissa asiakas voi halutessaan viedä erimielisyyden käsiteltäväksi Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan asianmukaiseen lautakuntaan.
Palvelu on maksutonta ja on käytössä kaikille ei-ammattimaisille sijoittajille, jotka ovat asiakassuhteessa sijoituspalveluyritykseen, pankkiin, rahastoyhtiöön tai vakuutusyhtiöön.
Asiakas voi olla Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan yhteydessä puhelimitse, kirjeitse, telefaxilla tai sähköpostin välityksellä.
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta (FINE)
Porkkalankatu 1
00180 Helsinki
Sähköposti info(at)fine.fi
puhelin (09) 6850 120
Osoitteessa www.fine.fi löytyy yhteydenottolomake.
Käräjäoikeus ja välimiesoikeus
Alexandria -konsernin yhtiön ratkaisuun tyytymätön asiakas voi aina viedä asiansa käräjäoikeuden ratkaistavaksi, jos erimielisyyttä ei ole saatu ratkaistuksi neuvotteluteitse tai käyttäen yllä mainittua muutoksenhakukeinoa. Asiakas voi saattaa asian käräjäoikeuden ratkaistavaksi myös suoraan riippumatta siitä, onko hän käyttänyt edellä mainittua muutoksenhakukeinoa. Lisätietoja osoitteesta: www.oikeus.fi
Alexandria Group Oy:n ja Alexandria Markets Oy:n asiakassopimuksen yleisten ehtojen mukaan mikäli sopimusosapuolet eivät pääse neuvotteluteitse ratkaisuun kuukauden sisällä neuvotteluiden aloittamisesta, riitaisuudet ratkaistaan välimiesmenettelyssä yhtä välimiestä käyttäen Helsingissä, jos riidan kohteena oleva vaade on määrältään enemmän kuin kymmenentuhatta (10 000) euroa, eikä asiakkaana ole kuluttajansuojalaissa tarkoitettu kuluttajana pidettävä ei-ammattimainen asiakas. Elleivät sopijapuolet pääse ratkaisuun välimiehestä, välimiehen nimeää Keskuskauppakamari. Muut sopijapuolten väliset riitaisuudet ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa, ellei kuluttajana pidettävä ei-ammattimainen asiakas vaadi asian käsittelyä sen paikkakunnan yleisessä alioikeudessa, jonka tuomiopiirissä hänellä on asuinpaikkansa.
Irlannin Rahoituspalveluiden kuluttaja-asiamies ja Luxemburgin vakuutuslautakunta ja kuluttaja-viranomainen
Alexandria Group Oyj toimii vakuutusedustajana ja on irlantilaisen SEB Life International Assurance Company Limited:n ja Utmost PanEurope dac:n sekä luxemburglaisen Lombard International Assurance S.A.:n vakuutusasiamies. Premium Advisors Oy toimii vakuutusedustajana luxemburgilaisille Lombard International Assurance S.A.:lle ja Swiss Life S.A.:lle sekä suomalaiselle Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennialle.
Vakuutuksenottaja voi halutessaan olla lisäksi yhteydessä kyseisen vakuutusyhtiön asiakaspalveluun asiakasvalituksen osalta. Jos vakuutuksenottaja ei ole tyytyväinen reklamaatiomenettelyn päätökseen, vakuutuksenottaja voi saattaa asian Irlannin Rahoituspalveluiden kuluttaja-asiamiehen (Financial Services Ombudsman, FSO) käsiteltäväksi. Irlannin kuluttaja-asiamiehen yhteystiedot ovat:
Financial Services Ombudsman
3rd Floor
Lincoln House
Lincoln Place
Dublin 2
Ireland
puhelin +353 (0) 1 662 0899
sähköposti enquiries@financialombudsman.ie
Osoitteessa www.fspo.ie on saatavilla lisätietoja tähän liittyen.
Luxemburgin osalta vakuutuksenottaja voi saattaa asian joko Luxemburgin vakuutuslautakunnan käsiteltäväksi tai Luxemburgin kuluttajaviranomaiselle.
Luxemburgin vakuutuslautakunnan yhteystiedot:
Association des Companies d’Assurances
3 rue Guido Oppenheim
L-2263 Luxembourg
Grand-Duché de Luxembourg
puhelin +352 44 21 44 -1
Osoitteessa www.aca.lu on saatavilla lisätietoja tähän liittyen.
Luxemburgin kuluttaviranomaisen yhteystiedot:
Union Luxembourgeoise des Consommateurs
55 Rue des Bruyéres
L-1274 Howald
Grand-Duché de Luxembourg
puhelin +352 49 60 22 -1
Osoitteessa www.ulc.lu on saatavilla lisätietoja tähän liittyen.
Yleiset ehdot
Alexandria-konsernin yleiset sopimusehdot 1.1.2025 alkaen
Henkilötietojen käsittelyn periaatteet ja tietosuoja
Henkilötietojen käsittely ja tietosuojaperiaatteet on kuvattu tietosuojaselosteessa.
Toimeksiantojen toteuttaminen
Toimeksiantojen huolellista toteuttamista koskeva raportointi 2023
Toimeksiantojen huolellista toteuttamista koskeva raportointi 2022
Toimeksiantojen huolellista toteuttamista koskeva raportointi 2021
Toimeksiantojen huolellista toteuttamista koskeva raportointi 2020
Toimeksiantojen huolellista toteuttamista koskeva raportointi 2019
Toimeksiantojen toteutuksen laatua koskeva kooste vuodelta 2023
Toimeksiantojen toteutuksen laatua koskeva kooste vuodelta 2022
Toimeksiantojen toteutuksen laatua koskeva kooste vuodelta 2021
Toimeksiantojen toteutuksen laatua koskeva kooste vuodelta 2020
Toimeksiantojen toteutuksen laatua koskeva kooste vuodelta 2019
Alexandria -konsernin toimintaperiaatteet toimeksiantoja välittäessä ja toteutettaessa löytyvät yllä olevasta ’Tietoja palveluntarjoajasta’ -dokumentista.